Aijai. Ensinnäkin pitää todeta harmikseen, että nyt tuli ihan liian pitkä aika kirjoitusten välille. Onneks syynä ei oo treenimateriaalin puute vaan olevinaan kiireiset päivät. Onneksi kyseessä oli erittäin positiivinen kiire, kuten kohta huomataan 😉
Ampumahiihdon kansainväliset kotikisat paikanpäällä 🙂
Poimitaan alkuun viikon kohokohta eli ah-kisojen kokeminen paikan päällä. Maisemat oli tuttuja, sillä suurin osa varusmiespalveluksesta tuli suoritettua ah-stadionin naapurissa Kontiorannassa ja välillä kuljettiin myös nykyisen kisa-alueen kautta. Suomalaismenestystä ei päätöspäivästä saatu, mutta kokemus oli kaikille varmasti hieno ja erityisen ikimuistoinen urheilutapahtumia sekä -kokemuksia paikan päällä kiertävälle.
Sijainti katsomossa parhailla pelipaikoilla
Ylipäätänsä viikko oli aivan loistava ellei jopa ihanteellinen niin juoksujen, sosiaalisen kanssakäymisen, opiskelu-työkuvioiden kuin urheiluun liittyvän vapaa-ajankin suhteen! Treenien lisäksi tuli opiskeltua itsenäisesti sekä ryhmätyössä kansainvälisen tiimin kanssa, osallistuttua työpaikan myyntikokoukseen sekä pieneen työkeikkaan sekä nähtyä erittäin hyvää kaveria, joka palasi maailmaa kiertämästä. Tähän kun lisätään pari kansainvälistä urheilutapahtumaa hyvässä seurassa, niin viikosta tuli todella ikimuistoinen!
Miltäpä tuntuisi elämän vuoristorata, jos se kulkisi samaa vauhtia muutaman metrin korkeudella?
Vaikka eipä sillä, että huomattavasti vähempäänkin olisin tyytyväinen, koska arki on arkea ja liian meneviin viikkoihin turtuu tai ne kuormittavat liikaa. Tarkoitan tällä sitä, että ihan niinkuin vuoristoradassa, välillä on hyvä ottaa alhaalta (tylsät arkirutiinit tai aikaansaamattomuus) vauhtia, jotta ylhäällä ja alas tultaessa (mielenkiintoiset innostavat tekemiset) hetkestä osaa nauttia enemmän. Miltäpä tuntuisi elämän vuoristorata, jos se kulkisi samaa vauhtia muutaman metrin korkeudella? Kun ottaa vauhtia alhaalta tuntee positiiviset hetket mielekkäämpänä. Välillä on hyvä hidastaa, jotta vauhtiin ei turru. Sitä kun on itselleen armollinen ja ymmärtää ettei jokainen hetki voi olla henkeäsalpaavaa vapaapudotusta, niin osaa reagoida oikein eli realistisesti myös vastoinkäymisiin.
Puijon kisat. Hyppäsivät tuulen takia lopulta pienemmästä K90-mäestä.
Ylä- ja alamäistä päästään näppärästi siihen, että tehtiin pojan kanssa ensin maanantaina 7 km vaunulenkki Puijon ympäristössä ja tiistaina tultiin koko perheen voimin katsomaan kisaa.
Juoksut: 7+7+11 km=25 km (tavoite 23 km), keskivauhdit 6:01 – 6:56 / km, keskinopeudet 8,6 – 9,9 km / h.
Kelit: noin + 5 ja mahottoman aurinkoista
Fiilikset: +++++ eli täydet plussat koko viikolle ehdottomasti!
Pitkä lenkki takana, sadesuoja kotona ja myö siirryttiin loppumatka paikallisliikennettä hyödyntäen raivareista johtuen
Kaikki viikon lenkit oli oikein onnistuneita, joskin vika jäi hieman omasta maksimitavoitteesta vaikka saikin ylitettyä viikkotavoitteen. Ma ja ke juostiin 7 km, joista ensimmäinen suht kovaa kun taas jälkimmäinen kaverin kanssa reipasta vauhtia samalla kuulumisia vaihdellen.
Pitkän lenkin lopulta
Jokaista lenkkipäivää leimasi upea kevätaurinko, josta oli todella mukava nauttia (aurinkolasit oli ehdottomat molemmilla meistä). Vuodenajan kääntöpuolena oli katupöly, jota vastaan suojelin poikaa laittamalla suojan vaunun eteen. Sen sijaan sadesuoja jätettiin kotiin lauantain pitkältä lenkiltä, mikä koitui lopulta kohtalokkaaksi rattaiden kannalta. Vaikka pyörätiet olivat itsessään jo sulia, aiheutti sivustojen lumien sulaminen sen, että vettä valui katupölyn sekaan, mikä taas aiheutti sen että juostessa rapa lensi vaunuihin, kuten ylimmästä näistä lenkkikuvista hyvin käy ilmi. Huh, olipas pitkä lause.
Pitkän lenkin ääripiste, jossa joutui pahiten katupölyn armoille
Pieni haaste tuli myös siitä, että eihän se meidän poju jaksanut nukkua kuin vajaan tunnin vaunuissa. Oltiin juostu noin 9 kilometriä, kun hän heräs. Saatiin juostua vielä kaks kilometriä lisää niin että hän välillä osoitti mieltään, korjailin istuma-asentoa sekä juttelin pojalle. Lopulta hän hiiltyi sen verran, että piti lopettaa lenkki 11 kilometrin kohdalle, joka on siis niukasti tämän kevään pisin lenkki. Laskin, että oltas juostu jopa 15 km, mutta piti tulla loppumatka julkisella jahka ensin kannoin poikaa kilometrin verran bussipysäkille samalla vaunuja taluttaen. Samalla päätin, että molempien kannalta on parasta tehdä yhteiset lenkit korkeintaan 9 km pituisina ja juosta yksin pitkät lenkit. On siinä sekin hyvä puoli, että saan todenmukaisempaa treeniä maratonia varten, sillä vaunujen työntäminen juosten vaikuttaa varmasti niin juoksuasentoon, -tekniikkaan kuin vauhtiinkin.
Pitkän lenkin alkutaipaleella
Lopuks alla esimerkkiruoka, jota nautin yliopistolla. Tähän sattui omasta mielestä ihan hyvännäköinen salaattia ja muuta apetta yhdistelevä lautasmalli, mutta totuuden nimissä sanottakoon, että kotona tulee herkuteltua vielä suhteellisen paljon. Vaimo on mestari tekemään ruokaa, mutta loihtii myös pelottaman maukkaita jälkiruokia ja leivonnaisia. Kysykää vaikka vaa’alta ja peililtä. Mietin, että voisin ottaa johonkin kuukaudelle teeman keskittyä ravintoon taas tarkemmin. Nykyisen kuukauden epävirallinen teemani on pysyä treenitavoitteessa suht tarkkaan.
Yliopiston ruokalan valmistamaa ravintoa
Pian taas uusi kirjoitus. Lupaan, että julkaisen seuraavan huomattavasti lyhyemmällä aikajänteellä. Siihen ei toki paljoa vaadita…
Isi treenaa maratonille 